Olen viimeisen puolen vuoden aikana kirjoittanut opinnäytetyötä naispuolisista stand up -koomikoista ja etenkin siitä miten näistä (tai meistä) komiikkaa tekevistä naisista kirjoitetaan mediassa. Aineistoa hitaanlaisesti haarukoidessani olen tuntenut monenlaisia tunteita; huvituksesta raivoon, mutta myös iloa ja onnellisuutta. Työ on totaalisen kesken eikä tuloksia vielä kovin kummoisesti ole. On ollut silti mielenkiintoista perehtyä tähän aiheeseen jo ihan itseni vuoksi. Ymmärtääkseni paremmin mihin outoon kerhoon olen liittynyt. Olin aivan varma, että lehtijutut käsittelisivät naispuolisia stand up -koomikoita enemmän ulkonäön kautta, mutta se olikin yllättävän harvinaista (ei täysin tavatonta kuitenkaan). Ainoa mikä tuntuu toistuvan vuodesta toiseen (yli kymmenen vuoden ajan): naiset ovat harvinaisia ja outoja.

Naisia on vähän ja olen yrittänyt jäljittää myös syytä mistä se johtuu. Jokainen alalla toimiva mies vannoo ja vakuuttaa, että naisia kaivataan lisää. Ja samoin kuin missä tahansa muualla, osa tarkoittaa sitä vilpittömästi ja osa ei. Kukaan ei missään tapauksessa toivo naiskiintiöitä (niitäkin on huomaamatta mukaan hiipinyt). Tehtävänä on naurattaa ihmisiä ja sen parhaiten tekevät saavat paikan. Netti on pullollaan keskusteluja ja kommentteja naisten kyseenalaisesta hauskuudesta. Jostain on virinnyt käsite: naishuumori. Mieshuumorista kukaan ei puhu (äijähuumorista kylläkin). Asiasta keskustelu ärsyttää ja mieluummin ollaan hiljaa. Naisia on vähän, koska naisia on vähän. Piste.

Miksi tästä kirjoittaminen on sitten tärkeää? No. Olen utelias. Ja totaalisen kyllästynyt elämään maailmassa, jossa huumori on edelleen maskuliinista vuonna 2015 ja minä olen outo poikkeus. Komiikka ja huumori eivät synny sukupuolielimissä vaan aivoissa (joissa ei sukupuolten välillä ole juurikaan eroa vai onko ollenkaan?) Ja loppu on kiinni siitä minkälaiseen ympäristöön sinä päädyt. Onko sinulle kaikki mahdollista vai joudutko raameihin?

Kun kohtaat NAISkoomikon:

1.) Kysy asioita komiikasta, älä sukupuolesta.
2.) Emme pysty vastaamaan kaikkien naisten puolesta, sillä ”naiset” eivät ole yhtenäinen kategoria.
3.) Kun nainen kertoo lavalla juttuja elämästään, se ei ole naishuumoria eikä se liity sukupuoleen vaan ihmiseen ja hänen elämäänsä. (Niinkuin mieskoomikoiden lavalla kertomat jutut eivät ole mieshuumoria ja liity heidän sukupuoleensa.)

Tutkiminen jatkuu (hitaasti, mutta varmasti). Ja tulen kirjoittamaan tänne vielä lisää. Ja ei, tämä ei ole nillitystä. Tämä on vain uteliaisuutta. Hauskaa kesää!

ps. Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle, ettei minusta olisi tähän (tai oikeasti on, mutten kuunnellut).