Päätin kesällä, että ekaluokalle menevä nuorimmaiseni voisi olla ilman aamu- ja iltapäiväkerhoa, sillä minä työskentelen hyvin paljon kotoa käsin. Virhe.
Olen tehnyt elokuusta lähtien erilaisia kirjoitustöitä keikka- ja opetusduunien lisäksi ja yksi kuormittavista kirjoituksista on ollut (ah, niin ihana) opinnäytetyö. Kotona kirjoittamisessa on hyviä puolia, kuten oma työtahti ja ulkonäköseikkojen ignooraamismahdollisuus. Siinä on kuitenkin myös runsaasti haittapuolia. Tässä esimerkki yhdestä päivästäni. Työn alla opinnäytetyö, deadline lähellä.
Herään klo 8. Lapset tulevat, ovat olleen yön isällään ja minä kun asun koulun lähellä, saan onnekseni toimia jokapäiväisenä majapaikkana ennen ja jälkeen koulun. Nähdään enemmän. Patistan heidät loppuihin aamutoimiin (ihmeen rauhallisesti). Kumpikin katoavat huoneisiinsa iPadit kourissaan. Minä keitän kahvia ja avaan koneen. Luen meilit ja facebookin kautta tulleet viestit. Vastaan muutamaan. Juon kahvia. Tarkkailen kelloa, ettei ysiin menijä myöhästy. Vaihdetaan kuulumisia eilisiltaisesta Halloween –discosta. (Siis lapsen, ei minun)
Klo 9 aikaan on opinnäytetiedosto auki. Luen samalla muutamaa kirjaa, etsien sieltä kohtia joihin viitata. Olen siis lukenut kohdat jo aiemmin, mutta unohtanut merkata. Tietysti. Kirjoitan. Luen. Hion. Uudelleenjärjestelen. Luen. Kirjoitan. Vahdin kelloa ettei kymppiin menijä myöhästy. Juon kahvia ja syön pari leipää. Huutelen pojalleni, että kohta pitää lopettaa pelaaminen. Kirjoitan. Havahdun, kun kello on jo kymmentä vaille kymmenen. Pomppaan ylös ja autan poikaa lähtemään kouluun. Samassa huomataan, että läksyt on tekemättä (koska eilenkin kirjoitin enkä muistanut tarkistaa enkä patistaa). Revitään kirjat laukusta eteisen lattialle. Hän haluaa ehdottomasti tehdä läksyt. Lasken hänen puolestaan, koska koen olevani tähän kaikkeen syyllinen. Puolustelen tekoani sillä, että poikani on tosi hyvä matikassa ja olisi osannut kaiken oikein, mutta hiukan hitaammin. Onnistumme ennätysajassa ja hän lähtee kouluun.
10-14 Kirjoitan, luen, meilaan, tekstaan, hion, syön suklaajätskiä, kirjoitan, hion.
14-16 Heti kahden aikaan ovikello soi. Kiroan itsekseni. Ajatus katkeaa ja kaikilla on kyllä OMAT AVAIMET. Menen avaamaan. Naapurin lapsi. Lähetän hänet odottelemaan, hän olisi halunnut tulla meille sisälle. Päälläni on yöpaita, aamutakki ja eiliset meikit. Hampaat olen pessyt jossain vaiheessa. Kirjoitan. 14.10 ovikello soi, sama naapuri. 14.15 ovikello soi. Tytär. Pottuilen avaimista. Ei ota kuuleviin korviinsa. Alan lähettää ajatusta vaativaa meiliä. 14.35 ovikello soi. Poika tulee kysyen saako mennä naapuriin pelaamaan growtopiaa. Kiellän ja käsken ensin tehdä läksyt. Muistutan aamun unohduksesta. Hän alkaa tehdä ja samanaikaisesti kirkuu ja kiukuttelee, koska ei huvittaisi. Saan raivarit. Käsken kaikki huoneisiinsa. Huudan marttyyrina kuinka vaikeaa on tehdä töitä kotona, kun kaikki maailman kakarat häiritsee ja pilaa minun päivän. Kirjoitan meilin loppuun. Hengitän. Käyn pyytämässä ensin tyttäreltä anteeksi, koska hän oli vain sivullinen. Hengitän. Menen pojan huoneeseen. Autan läksyissä. Ollaan heti sovussa. No oikeastaan hän ei tarvitse apua, mutta näennäinen auttaminen on tärkeää. Matikan läksyihin mene pari minuuttia ja kaikki menee oikein. Käyn sillä välin suihkussa. Yritän keksittyä arkeen. Poikaa tullaan hakemaan, mutta hänellä on peli kesken ja hän vastailee kaverille tylysti. Tai ei edes vastaa. Suutun pojalle, että nyt loppuu pelaaminen, jos tuolla tavalla vaan koneelta mölistään eikä peliä voi edes hetkeksi keskeyttää. Riidellään. Poika lähtee ulos kavereiden kanssa. Jee! Sovitaan rappukäytävässä. Tajuan, että hän käyttäytyi ihan samalla tavalla kuin itse käyttäydyn joka kerta kun kirjoittamiseni (tai joku hiton facebookkaus) keskeytetään. Hävettää. Tytär tulee tekemään läksyjään keittiönpöydän ääreen. Laulahtelen ääneen. Hän karjuu minua olemaan hiljaa. Naurattaa.
15.50 Tajuan, etten ole syönyt ruokaa. Katson jääkaappiin. Ei näytä hyvältä. Paistan pannulla pari vakuumipakattua maissia, porkkanaa, tomaattia, pähkinöitä, paprikaa ja sörsselin päälle makeaa chilikastiketta. Syön ja kuolaan maissista nesteitä valkoisille housuilleni. Kiva.
16.30 Lapset on haettu isälleen. Haluaisin katsoa yhden Silta-sarjan jakson, mutten uskalla. Pelkään etten pystyisi lopettamaan. Soitan ravintolaan tehdäkseni pöytävarauksen huomiselle. Isällä on 70-vuotisjuhla. Tai ei muuta juhlaa kuin mennään syömään ja katsomaan esitys. Kuulostaa kultturellilta, mutta tämä on meidän perheelle harvinainen poikkeus. Chattaan yhden tutun kanssa. Kerron, että olen saanut viestejä joltain hullulta pervolta kännykkääni viime päivinä. Sain mm. työtarjouksen mennä alastomaksi siivoojaksi, 3 euron tuntipalkalla. Hän kertoo saaneensa uhkauksen nyrkkeilysäkiksi muuttumisesta. Homorunoilijalla on astetta rankemmat hullut, toteamme. Olen mieluummin stand up –koomikko.
17.30 Lähetin työn arvioitavaksi ohjaavalle opettajalleni. Jos tällä kertaa ei olisi enää niin hirveästi korjattavaa. Sopii toivoa. Oveen koputetaan. Naapurin tytöt. Hakevat kumpaa tahansa lapsistani. Valitettavasti eivät ole enää täällä. Toinen tytöistä valittelee pissahätää ja päästän hänet meidän vessaan. Höpöttelen tytöille mukavia. Huomaan, että silmäni ovat väsyneet ja hiukan sumeat. Otan iPadin ja aloitan Silta –sarjan kolmannen jakson. Päätän laittaa koneen kiinni. Uskallankohan, jos tulee jotain tärkeää. Ei hitto, en voikaan, koska haluan lähettää tämän tekstin ensin. Teksti, ilman lähdeviittauksia. Parasta! Huomenna olen parempi äiti ja ihminen.