Se alkoi jo raskausaikana, järjetön kilpailu äitiydestä. Siinä ei todellakaan kilpailtu sillä, kuka on tervepäisin äiti ja kenellä on yhteys omaan lapseen. Kilpailu käytiin siitä, kuka lihoi vähiten, kuka ei juurikaan voi pahoin, kuka jaksaa tehdä asioita raskaana ollessaan ja synnyttää hiukan ennen laskettua aikaa…
Minä lihoin 20 kiloa, olin väsynyt, menin yliajalle, itkin lääkärin vastaanotolla krokotiilin kyyneleitä, sanoin, että vituttaa kun vauva ei synny… sain diagnoosin: exhaustio. Paperilla karun näköinen sana. Unohdin, että ei saa sanoa ääneen, ettei pidä raskaana olemisesta. Raskauden aikana naisen pitää kukoistaa ja juhlia sisällään olevaa elämää. Minä inhosin sitä lähes koko ajan. Olin väsynyt ja huonovointinen valas, lihoin (ihan mässäilemällä) suunnattomasti, selkää särki. Kaiken lisäksi kaipasin alkoholia ja tupakkaa ja kaikkia niitä kiellettyjä ruoka-aineita, varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Lapsi syntyi 3 päivää lasketun ajan jälkeen. Synnytys käynnistettiin, koska olin itkenyt lääkärin vastaanotolla ja sanonut etten ”jaksais enää yhtään olla raskaana ja valas.”
Olin huono synnyttäjä, sain trauman. Imetyskin meni päin helvettiä. Joko jännitin liikaa ja maitoa ei tullut tarpeeksi tai sitten maitoa ei tullut tarpeeksi ja jännitin liikaa. Joka tapauksessa äidinmaidonkorvikeella mentiin. Oih, se huonon omantunnon määrä kaikista hyvistä tutkimuksista riippumatta. Se oli murskaavaa. Vauva-ajan lempikilpailuitani on: kuka imettää pisimpään, muttei liian pitkään. Sitten on: 1)Kenen lapsi kääntyy ekana? 2) Kenen lapsi konttaa/nousee seisomaan/ kävelee ekana? 3)Kenen lapsi saa hampaita ekana? 4)Kenen lapsella on eniten allergioita? (Kyllä, jotkut kisaavat myös tässä sarjassa)
Mihinkään näistä ominaisuuksista ei oikeastaan voi vaikuttaa, näin myös muille hoetaan. Jokainen kehittyy omaan tahtiinsa. Mutta silti jokainen on salaa edes hiukan tyytyväinen, jos voittaa kilpailun…
Suurin virhe, jonka tuore äiti voi tehdä, on etsiä vertaistukea tai sidosryhmiä verkosta. Kyllähän me kaikki tiedetään, kuinka netissä keskustellaan. Järkevä ihminen sitä voi suodattaa, mutta juuri synnyttäneet, tuoreet äidit, harvemmin ovat järkeviä. Tuoreet äidit ovat hormonikimppuja, herkkiä kaikelle arvostelulle. Kommenttikenttään on helppo heittää lause tsempiksi ja oman vahvuuden korostukseksi. ”Ollaan omia itsejämme, maalaisjärki ja äidinvaisto blaa blaa blaa…” Aika moni kommentoijista kokee itse kuitenkin samoin; pelkää olevansa huonompi kuin muut.
Minä en ole päässyt helpommalla kuin muut. Ja edelleenkin, aina hetkittäin, odotan pieniä vihjeitä ja merkkejä siitä, että lapseni olisivat erinomaisia edes jossain. Mikään heidän erityisyytensä ei ole kuitenkaan minun ansiotani. Minä en saa heitä musikaalisiksi, hyviksi koulussa tai liikunnallisesti lahjakkaiksi. Voisin kasvattaa heidät hyväkäytöksisiksi, mutta siinä olen epäonnistunut. On ihan tuurista ja tuulesta kiinni millä tavalla ulkomaailmassa käyttäydytään. Joskus mallikkaasti, joskus ihan päin helvettiä. Ei voi äidin taidoilla kehuskella.
Mutta vaikka me ollaan tilastoissa keskellä ja vaikka me mokaillaan runsaasti, niin ainakin meillä on hauskaa. Suurimman osan ajasta meillä on pirun hauskaa.
Lopetetaan kilpailu, ollaan rehellisiä ja ollaan kannustavia toisillemme! Äitiys ei ole kilpailu. Se on hiton vaikea homma. Vertaistuki ja lempeys itselle ja muille ovat todellakin ehtoja selviytymiselle! Go äidit, GO!